Bayer

Epäsäännöllinen syke on tyypillinen oire

Eteisvärinä voi tuntua esimerkiksi epätasaisena sykkeenä tai sydämen muljahteluna. Joskus eteisvärinä ei aiheuta lainkaan oireita. Sairaanhoitaja Kirsi Koivu kertoo, miten potilaat kuvailevat eteisvärinäkohtauksen aikaisia tuntemuksiaan.

 

Usein eteisvärinäkohtaus tuntuu rinnassa epätasaisena sykkeenä. Pulssi voi myös olla hyvin nopea.

 

- Monesti potilaat kertovat, että sydän tuntuu muljahtelevan. Yleisiä tuntemuksia ovat myös rintakipu ja huonovointisuus, sairaanhoitaja Kirsi Koivu kertoo.

 

Joillekin voi tulla kohtauksen aikana pyörryttävä ja oksettava olo. Usein eteisvärinäkohtaukseen liittyy myös voimakasta väsymystä.

 

Koivun mukaan eteisvärinän saattaa aistia parhaiten illalla nukkumaan mennessä, kun tahti hiljentyy. Vuoteeseen mennessä voikin alkaa tuntea epämukavaa oloa.

 

Koivu muistuttaa, että eteisvärinä voi olla myös täysin oireeton. Siksi on tärkeää tunnustella pulssia säännöllisesti kotona, mikäli epäilee eteisvärinää tai tietää, että itsellä on eteisvärinälle altistavia riskitekijöitä.

 

Lue lisää eteisvärinän oireista ja riskitekijöistä.

Kirsi Koivu

Jaa: