Bayer

Näin huolehdit aivojesi hyvinvoinnista

Kirjoittaja: Sampsa Salminen, Työpsykologi, psykologian maisteri

Aivojen hyvinvointiin voi vaikuttaa paljonkin omilla elämäntavoilla. Poimi tästä psykologin kahdeksan vinkkiä aivoterveyden ylläpitoon.

 

Kallomme kätkee sisäänsä ainutlaatuisen, kauniin ja mystisen apparaatin. Ihmisaivot koostuvat noin 100 miljardista aivosolusta, jotka ovat verkottuneet keskenään lukemattomin eri yhteyksin. Vaikka aivotutkimus on edistynyt viime vuosikymmeninä huimasti, ei tiede suinkaan ole kyennyt ratkaisemaan kaikkia keskeisiä kysymyksiä aivoistamme ja mielestämme, kuten vaikkapa sitä, miten tietoisuutemme syntyy.

Aivojemme hyvinvoinnin ylläpitämisestä tiedämme kuitenkin paljon. Aivojaan voi hoitaa pitkälti samoin keinoin, kuin muutakin terveyttään.

 

Psykologin vinkit aivoterveyden ylläpitoon:

1. Nuku riittävästi.

Unen aikana aivot huoltavat monin tavoin itseään, mm. energiavarastot täyttyvät ja kuona-aineita poistuu. Päivän aikana opitut asiat jäsentyvät ja tallentuvat pitkäkestoiseen muistiin. Aikuisen unen tarve vaihtelee yksilöllisesti, mutta on tyypillisesti n. 7-8 tuntia yössä. Nuku itsellesi riittävä määrä.

 

2. Liiku säännöllisesti.

Liikunta suojaa muistisairauksilta, lisää verenkiertoa ja aivojen aineenvaihduntaa. Liiku tavoilla, jotka tuottavat juuri sinulle iloa ja mielihyvää.

 

3. Vietä aikaa läheisten seurassa.

Olemme sosiaalisilta tarpeiltamme erilaisia, mutta jonkinlainen säännöllinen yhteys meille tärkeiden ihmisten kanssa on myös aivoja huoltavaa. Mielenterveyttä tukevaa yhteyttä voi hyvin kokea myös oman lemmikin kanssa tai vaikkapa luontoon.

 

4. Anna aivoille haastetta.

Mielemme tarvitsee riittävästi virikkeitä, jonkinlaista tavoitteellista tekemistä tai harrastamista. Paneudu pähkäilemään, ratko ristisanatehtävää, tee jotain käsillä, lue, kirjoita tai opettele jotain uutta.

 

5. Vältä liiallista stressiä.

Varaa ongelmien käsittelyyn erityinen ajankohta ja pyri käsittelemään stressiä tuovat tekijät ratkaisukeskeisesti.

 

6. Irrottaudu työstä.

Työpäivän jälkeen aivojen palautumista edistää työajatuksista irrottautuminen mielekkään tekemisen parissa. Minkälainen tekeminen olisi sopivaa vastapainoa omalle työllesi?

 

7. Rentoudu ja lepää.

Aivot latautuvat, kun varaat täysin aikatauluttamatonta ja tavoitteetona aikaa, annat mielesi vaellella ja otat rennosti.

 

8. Pysähdy, hiljenny ja keskity huomaamaan tuntemuksesi.

Pane merkille hengityksesi ja tarkkaile neutraalisti mieleen tulevia ajatuksia, tunteita, mielikuvia ja kehon tuntemuksia. Informaatiota tulvivassa arjessa säännöllinen pysähtyminen rauhoittaa mieltä ja vahvistaa keskittymiskykyä. Mindfulness-harjoitukset auttavat monia pysähtymisessä.

Näin huolehdit aivojesi hyvinvoinnista

Jaa: