Ikääntyneiden ravitsemus on tiiviisti yhteydessä toimintakykyyn ja elämänlaatuun. Ruokavaliota ei kuitenkaan tarvitse muuttaa perusteellisesti 65 ikävuoden jälkeen. Hienosäätö riittää, jos perusruokavalio on muuten kunnossa.

- Tutkimusten mukaan huonolaatuisten sokereiden ja hiilihydraattien käyttö lisääntyy jonkin verran ikäihmisillä. Riittämätön proteiinien, vitamiinien ja kivennäisaineiden saanti heikentää vastustuskykyä, aiheuttaa lihaskatoa ja haurastumista, Gerontologinen ravitsemus Gery ry:n toiminnanjohtaja Merja Suominen kertoo.

Ylipäätään kaikkien kannattaa syödä reilusti kasviksia, marjoja, juureksia ja hedelmiä sekä lisätä ruokavalioon hyvälaatuisia rasvoja. Lisäksi riittävä proteiininsaanti on ikäihmisille erityisen tärkeää, sillä se suojaa lihas- ja luukadolta.

- Ikääntyneiden tulisi saada proteiinia vähintään 80-100 grammaa vuorokaudessa, mikä on noin 1,2-1,4 grammaa painokiloa kohden vuorokaudessa, Suominen sanoo.

Pidä lihaskunto yllä

Kulutuksen mukaiseen energiansaantiin kannattaa kiinnittää huomiota. Jos liikkuu paljon, voi myös syödä sen mukaisesti.

- Ongelma ikäihmisten kanssa ei niinkään ole ylipaino, vaan vähäinen liikkuminen. Laihan liikkumattomuus on pahempi kuin se, että on ylipainoinen, mutta muuten liikkeessä pysyvä ihminen, Suominen kuvailee.

Lihaskunnon säilyttäminen on oleellinen osa ikäihmisen toimintakykyä ja hyvinvointia.

- Lihasvoiman ylläpito ja sitä kautta fyysisen toimintakyvyn ylläpito on erittäin tärkeää. Kun on hyvä fyysinen toimintakyky, pääsee liikkumaan ja harrastamaan. Varsinkin naisilla lihasvoima on tärkeää ikääntyessä, hän lisää.

Mitä jos syöminen onkin vaikeaa?

Joskus syöminen on ikäihmiselle kuitenkin haastavaa. Silloin syömättömyys johtaa tahattomaan laihtumiseen.

- Syy laihtumiseen pitää aina selvittää. Esimerkiksi jotkut lääkkeet voivat aiheuttaa muutoksia ja vaikeuksia syömisessä. Se on mahdollista korjata vaihtamalla lääke, Suominen kuvailee.

Jos tilanne on todella paha, ruokavalion terveellisyydestä tingitään. Silloin tavoite on, että ruokavaliossa olisi mahdollisimman paljon proteiinia ja energiaa mahdollisimman pienessä määrässä.

- Silloin pitää syödä rasvaisempaa ruokaa, laittaa ruokaan ylimääräistä öljyä ja ottaa rasvaisempia tuotteita käyttöön, Suominen toteaa.

Riittävä nesteen saaminen on myös haastavaa ikäihmisillä, varsinkin jos muistiongelmat vaivaavat. Silloin valmiiksi pöydälle laitettu vesikannu saattaa unohtua. Suominen muistuttaa, että kuivuminen on vakava asia.

- Jos ikäihminen kuivuu, kotona selviytyminen voi vaikeutua. Elimistön kuivuessa mahdolliset lääkkeet voivat konsentroitua elimistössä, ikäihmiselle voi tulla kognitiivisia ongelmia ja seurauksena voi olla kaatumisia ja onnettomuuksia, hän kuvailee.

Katso lisää tietoa ikäihmisen ravitsemuksesta:
www.voimaaruuasta.fi, www.gery.fi