Professorin mukaan kyllä voi – mutta omaa kehoaan kuunnellen. Saunan terveysvaikutuksia tutkineen Itä-Suomen yliopiston professori ja kardiologi Jari Laukkasen mukaan saunomista ei tarvitse vältellä, vaikka olisikin ilmennyt ikääntymisen myötä tyypillisiä sairauksia, kuten sydän- ja verisuonitauteja.

Omaa vointiaan kannattaa kuitenkin kuunnella, ja tervettä järkeä käyttää ennen löylyihin astumista.

- Yleisesti ottaen saunaan voi mennä, jos oireet ovat hallinnassa ja kehon nestetasapaino ja verenpaine ovat kunnossa. Oireet on syytä aina hoitaa kuntoon ja mahdollisten sairauksien pitää olla stabiilissa vaiheessa ennen saunomaan lähtöä. Esimerkiksi jos verenpaineen kanssa on ollut ongelmia, kannattaa olla huolellinen, että lääkitys on kunnossa ja verenpaine on saatu kohdilleen ennen saunaan menoa, Laukkanen sanoo.

Laukkanen ei kieltäisi yleisesti ottaen keneltäkään aikuiselta saunomista kokonaan – mutta muistuttaa ihmisiä olemaan varovaisia, mikäli syytä siihen on.

- Esimerkiksi jos verenpaine heittelee kovasti tai jos on vaikea sydämen vajaatoiminta, kannattaa saunoessa olla varovainen. Tai jos kärsii pystyasentoon liittyvästä verenpaineen laskusta, pitää edetä harkiten. Saunoessa verenpaine laskee ja alkaa herkästi huimata, Laukkanen muistuttaa.

Muista nämä, kun saunot:

  • Saunan jälkeen kannattaa istua rauhassa hetki
  • Saunan jälkeen kannattaa juoda vettä
  • Runsas alkoholi ja sauna eivät kuulu yhteen
  • Kuuntele kehoasi ja poistu saunasta, mikäli tulee huono olo
  • Älä sauno, jos terveytesi ei ole stabiili