Monille eteisvärinäpotilaille tieto sairaudesta tulee usein yllätyksenä, sillä oireita ei ole. Näin kävi myös Kaarinalle.

- Olin käynyt aiemmin kiinalaisessa syömässä, kun aloin yhtäkkiä oksentaa ja flimmeri tuli siinä samassa. Sydän hakkasi tuhatta ja sataa eikä tasaantunut itsekseen. En tiennyt mikä minulle tuli, Kaarina kuvailee.

Kaarinan mies vei lopulta uupuneen potilaan terveysasemalle, jossa hänestä otettiin sydänfilmi. Se paljasti kohtauksen eteisvärinäksi.

- Sieltä minut passitettiin heti Malmin sairaalaan, jossa rytmi käännettiin lääkkeillä, Kaarina jatkaa.

Yleensä eteisvärinä on ikääntyneiden tauti, sillä 70 prosenttia diagnosoiduista on yli 65-vuotiaita - joka kymmenes sairastunut on noin 75-vuotias.  Kaarina oli sairastuessaan nuori, vain 42-vuotias.

- Kohtauksia on tullut vuosien mittaan harvakseltaan, yhteensä noin parikymmentä kertaa. Rytmiä on käännetty niin lääkkeellisesti kuin sähköisesti, Kaarina kuvailee.

Vuosia ilman verenohennuslääkkeitä

Vaikka rytmihäiriöt ja tykytys tuntuvat inhottavilta, on eteisvärinän todellinen vaaratekijä siinä, että se lisää merkittävästi riskiä aivoinfarktiin. Sydämen vasempaan eteiseen muodostuu veren virtauksen vähenemisen vuoksi herkästi hyytynyttä verta, joka saattaa kulkeutua aivoihin aiheuttaen tukoksen.

Tukoksien ehkäisemiseksi eteisvärinäpotilaille määrätään verenohennuslääkkeitä.   Myös Kaarinalle tarjottiin perinteisiä verenohennuslääkkeitä, mutta aktiivista elämää viettävä nainen päätti, ettei halunnut jatkuvien kontrollikäyntien, vuotoriskien ja lääkerallin keskelle.

- Menemiseni ja tulemiseni on niin satunnaista  ja varsinkin ruokavalioni on epäsäännöllistä, etten halunnut sitoutua lääkehoitoon. Sanoin lääkäreille, että kannan itse vastuun päätöksestä, Kaarina lisää.

“Suorat antikoagulantit ovatkin helppoja”

Vajaa pari vuotta sitten Kaarina joutui kuitenkin aloittamaan suorat verenohennuslääkkeet, sillä uusien määräysten vuoksi sähköistä rytminkääntöä ei enää suoritettu ilman lääkityksen aloittamista.

Kaarinalle määrättiin suoria antikoagulantteja, jotka ovat sopineet hyvin.

- Lääkkeet ovat helppoja, kun niissä ei ole ruokavaliorajoituksia eikä kontrolleissa tarvitse rampata jatkuvasti. Vaikkakin hinta on korkea ja kerta-annos hieman iso mielestäni. Muuten olen kyllä tyytyväinen, lääkkeet ovat sopineet minulle hyvin, Kaarina kertoo.

Ennakointi tuo lisää virtaa elämään

Kaarina on oppinut vuosien saatossa ennakoimaan flimmerien tulemista. Säännölliset ja terveet elämäntavat pitävät mielen vireänä ja sairauden kurissa.

- Alkoholinkäyttöni on hyvin vähäistä, nukun paljon ja juon paljon vettä. Jos jätän vedenjuonnin vähäiseksi, olen melkein satavarma, että seuraavana yönä tulee flimmeri, Kaarina kuvailee.

Viiden lapsen isoäidillä riittääkin virtaa: Kaarina harrastaa muun muassa majakkabongausta. Hän on vieraillut kymmenen vuoden aikana lähes kaikissa Suomen majakoissa ja myös eurooppalaisissa majakoissa. Lisäksi hän tanssii noin 10 tuntia viikossa sekä käy kuntosalilla.

- Ei minua ole tämä eteisvärinä hirveästi hätkäyttänyt. Se on, ja sen kanssa eletään. Nautin lapsenlapsieni, perheeni ja ystävieni seurasta, ja heiltä olen myös saanut tukea ja apua. Elämässä on niin paljon muita, kivoja juttuja, joihin keskittyä, Kaarina tuumii.