Lappeenrantalainen eläkeläinen Arto Aho, 62, on kärsinyt muljahtelutuntemuksista nuoresta pitäen. Ensimmäinen flimmeri Aholla diagnosoitiin nelikymppisenä.

- Se taisi liittyä stressiin, sillä elin avioeroprosessia ja rakensin taloa. Silloin hoidoksi riitti kuitenkin rytminkääntö ja se pysyi poissa lähes parikymmentä vuotta, Aho kuvailee.

Muutamia vuosia sitten eteisvärinä iski uudestaan. Tykytyskohtaukset olivat sen verran inhottavia ja henkisesti raskaita, että Aho hakeutui hoitoon, jossa rytmi käännettiin jälleen. Silti pelko eteisvärinän seurauksista, kuten aivoinfaktista, tuntui pahalta.

- Eteisvärinästä johtuva pelko alkoi invalidisoida tekemisiäni ja menemisiäni. Pelkäsin infarktia ja sitä, jos loppuelämä menisi puolinaisena, enkä voisi enää elää normaalia elämää. Mietin, voinko lähteä enää ikinä mihinkään, jos kohtaus iskee reissussa. En saanut nukuttua, kun kuulostelin mahdollisia muljahteluja. Henkinen puoli joutui koville, hän kuvailee.

Eteisvärinä kuriin

Ahon eteisvärinä saatiin kuriin lopulta ablaatiohoidolla. Aho käytti myös puolen vuoden kuurin verenohennuslääkkeitä.

- Henkinen helpotus oli suuri, kun oirettani alettiin hoitaa. Aluksi tuntui, että ablaatio aiheutti entistä enemmän rytmihäiriöitä, mutta sitten se tasaantui. Viime joulukuun jälkeen minulla ei ole tarvinnut kääntää rytmiä. Olen lopettanut myös verenohennuslääkityksen.

Aho kertoo, että vertaistuki on ollut todella tärkeää eteisvärinädiagnoosin jälkeen. Itse Aho liittyi Sydänyhdistykseen vuosi sitten. Aho kehottaa muita eteisvärinän kanssa kamppailevia etsimään aktiivisesti tukea. Tärkeää on, että voi purkaa taudin tuomia epävarmuuksia ja pelkoja.

- Siellä voi aina vaihtaa mielipiteitä ja mahdollisuus tukeen tuntuu hyvälle. Minulle tärkeää oli myös oman hoitavan lääkärini tuki. Hän antoi minulle numeronsa ja kehotti soittamaan aina, kun tulee sellainen olo, hän kertoo.

Vertaistuen lisäksi Ahon mieltä hoitaa parhaiten terve ja aktiivinen elämäntyyli: hän kuuluu moottoripyöräkerhoon, jonka kanssa kierretään maailmaa.

- Reissut ovat olleet minulle henkireikiä; siellä kun äijien kanssa juttelee ja ajelee, niin pää tuulettuu ja koko sairaus unohtuu.