Potilastarinoita

”Teen askareita rauhallisesti ja menen pitkäkseen, kun siltä tuntuu.” Eila, 74, nauttii kesästä omaan tahtiin

Tänäkin kesänä jo mökillä hellepäiviä viettänyt Eila nauttii kesästä, vaikka kuumuus toki joskus käykin voimille. Silloin täytyy muistaa ottaa rauhallisesti ja juoda nesteitä.

Vuonna 2015 Eila sai äkillisen aivoinfarktin, minkä aiheuttajaksi todettiin eteisvärinä. Toipuminen infarktista sujui onneksi hyvin, ja eteisvärinädiagnoosi selitti Eilaa vaivanneen huonon ja väsyneen olon.

Lääkitys on saatu kardiologin avulla kohdilleen, ja nykyään yleisvointi on hyvä. Fyysinen jaksaminen on toki myös iän myötä hieman heikentynyt, ja joskus se saattaa turhauttaa. ”Kyllähän tämä ikä saattaa tehdä tepposia, ei sitä aina huomaa ennen kuin syke on jo korkea.”  

Kaikilla on joskus huonoja päiviä, ne kuuluvat tähän elämään. Toisinaan jaksaminen on ihan mielentilasta kiinni, ja jos mieli on matala, kannattaakin ottaa rennosti ja tehdä itselle mielekkäitä asioita ja levätä. ”Pitää muistaa, ettei ole ihan nuori tyttö enää, ajatella positiivisesti ja ymmärtää, ettei yhdessä päivässä tarvitse tehdä kaikkia askareita”, Eila toteaa iloisesti.

Kuumuus saattaa viedä voimia, mutta perhe piristää

Eila viettää yhä aikaa kesämökillä, ja tekee asioita voinnin mukaan. Kuuma ilma väsyttää enemmän kuin ennen, eikä sitä aina huomaa heti. Pitkät kävelymatkat Eila mielellään tauottaa – ennakointi onkin hyvä keino ylläpitää hyvää vointia. Jos väsyttää, Eila käy pitkäkseen ja viettää aikaa lastenlasten kanssa. Nuori seura piristää ja antaa voimia, ja askareisiinkin löytyy silloin apukäsiä.

Yksi vinkki kuumuudessa jaksamiseen on myös sopiva nesteytys, Eila mainitsee. Omaa oloaan hän seuraa jatkuvasti kuuntelemalla itseään ja mittaamalla verenpainetta ja pulssia.

Lukeminen kannustaa oppimaan terveydestä

Eila on kiinnostunut kuulemaan ja lukemaan muiden eteisvärinää sairastavien tilanteesta, siitä saa vertaistukea ja vinkkejä. Oman sairauden myötä kiinnostus hyvinvointiin yleisesti on kasvanut, ja aiheesta on mielenkiintoista oppia monelta kannalta. Hän lukee mielellään terveydestä ja hyvinvoinnista esimerkiksi internetistä ja lehdistä, ja keskustelee aiheesta ihmisten kanssa.

Omaan hyvinvointiin voi aina vaikuttaa, ja Eila pitääkin voinnin seuraamista ja olon tunnustelua erittäin tärkeänä. ”Ennen diagnoosia saattoi olla useinkin vetämätön ja huono olo, ei jaksanut tehdä asioita samalla tavalla kuin ennen. On mukavaa, kun lääkityksen avulla on nyt yleisesti virkeämpi ja jaksaa paremmin.” Olon muuttuessa Eila kuulostelee tilannetta ja juttelee tarvittaessa lääkärin kanssa.

Kaiken kaikkiaan muutokset elämässä ovat olleet melko pieniä, kyseessä on myös tavallisia iän mukanaan tuomia asioita. ”Rauhoittuminen tekee hyvää ihan kaikille joskus, ei vain eteisvärinäpotilaille”, Eila toteaa.

Lue edellinen potilastarina: Sydämentahdistin toi turvallisuuden tunnetta Kirsin elämään ”Kun vihreä valo palaa, olo on luottavainen”

Muita potilastarinoita