Tietoa eteisvärinästä

Hoitovaihtoehdot

Perussairauksien hyvä hoito

Eteisvärinä (flimmeri) on sydämen rytmihäiriö, jolle on ominaista poikkeavan sähköisen toiminnan aiheuttama sydämen eteisten värisevä liike. Eteisvärinään liittyy myös sydämen epäsäännöllinen rytmi.

Jos eteisvärinän taustalla on jokin hoidettavissa oleva sairaus, hoito kohdistetaan ensin perussyyhyn ja vasta tämän jälkeen itse rytmihäiriöön. Näitä sairauksia voivat olla esimerkiksi

  • sydäninfarkti
  • sydänlihastulehdus
  • kilpirauhasen liikatoiminta
  • sydämen vajaatoiminta

Riskitekijöiden ehkäiseminen

Perussairauksien hyvän hoidon lisäksi tulee kiinnittää huomiota muiden rytmihäiriöille altistavien ja laukaisevien tekijöiden poistamiseen.

Tärkeimpiä riskitekijöitä ovat

  • ylipaino
  • kohonnut verenpaine
  • diabetes ja
  • uniapnea

Näiden riskitekijöiden määrätietoinen hoitaminen on tärkeää, koska siten voidaan vähentää eteisvärinän ilmaantumista ja eteisvärinän aiheuttamia oireita sekä parantaa kajoavien hoitojen lopputuloksia. Tämän vuoksi on tärkeää huolehtia verenpaineesta liikkumalla säännöllisesti, syömällä terveellisesti ja välttämällä tupakointia. Myös alkoholin liiallisen käytön ja ylipainon välttäminen on suositeltavaa.

Kuumeen ja kuivumisen aiheuttamat häiriöt voivat laukaista eteisvärinän, minkä vuoksi eteisvärinään taipuvaisten kannattaa huolehtia riittävästä nesteytyksestä. Myös liiallinen kahvin ja energiajuomien tai huumeiden käyttö voivat laukaista eteisvärinän.

Hoidon tavoitteet ja hoitolinjan valinta

Eteisvärinän hoidon tavoitteina ovat oireiden ja sairastavuuden vähentäminen sekä elämänlaadun, suorituskyvyn ja ennusteen parantaminen.

Eteisvärinän hoitolinja valitaan yksilöllisesti huomioiden rytmihäiriöiden aiheuttamat oireet, vaikeusaste ja kesto, potilaan ikä, muut perus- ja sydänsairaudet ja toiveet sekä hoidon odotettavissa olevat hyödyt ja haitat.

Verenohennuslääkitys

Aivoinfarktin ennaltaehkäisy

Kaikissa eteisvärinätapauksissa arvioidaan verenohennuslääkityksen tarve. Oikein toteutettu ja riittävä verenohennuslääkitys on potilaan ennusteen kannalta tärkeää, koska eteisvärinä voi aiheuttaa sydämen vasempaan eteiseen veritulpan.

Jos veritulppa kulkeutuu verenkierron mukana aivovaltimoihin, se voi aiheuttaa aivoinfarktin.

Aivoinfarkti on veritulpan aiheuttamasta hapen puutteesta johtuva paikallinen aivovaurio. Aivoinfarktia estetään käyttämällä verenohennuslääkkeitä.

Tarve arvioidaan yksilöllisesti

Verenohennuslääkityksen tarve arvioidaan yksilöllisesti käyttämällä riskipisteytystä (CHA2DS2VASc), jossa yhteispisteiden määrään pohjautuen arvioidaan potilaan veritulpan aiheuttamien liitännäistautien vaaran suuruutta.

Jos yhteispisteiden määrä on nolla, potilaalla ei ole veritulpan aiheuttaman liitännäissairauden riskitekijöitä (ts. pienen riskin potilas). Jos yhteispisteiden määrä on yksi, potilaalla on yksi riskitekijä (ts. keskisuuren riskin potilas). Jos yhteispisteitä on kaksi tai enemmän, potilaalla on vähintään kaksi riskitekijää (ts. suuren riskin potilas).

Verenohennuslääkityksen valinta

Eteisvärinäpotilaan verenohennuslääkitys valitaan yksilöllisesti huomioiden

  • lääkkeen annostelu
  • tarvittavan lääkehoidon pituus
  • jatkoseurannan tarve
  • yhteisvaikutukset ruoan ja muiden lääkkeiden kanssa
  • hinta
  • potilaan ikä
  • paino
  • muut sairaudet
  • munuaisten toimintakyky
  • verenvuotoriski
  • hoitomyöntyvyys
  • potilaan toiveet 

Ennen lääkityksen aloittamista tarkistetaan verenpaine, munuaisten ja maksan toiminta sekä hemoglobiini.

Eteisvärinäpotilaan verenohennuslääkityksessä käytetään varfariinia ja suoria antikogulantteja.

Varfariini

Varfariini vaikuttaa maksassa ja estää K-vitamiinia tarvitsevien hyytymistekijöiden muodostumista.

Varfariinin annos on yksilöllinen ja se säädetään verikokeella mitattavan INR-arvon perusteella. INR-arvon tulee olla välillä 2.0-3.0, jotta aivoinfarktin ja verenvuotokomplikaatioiden ehkäisy on tehokasta. Hoidon alussa INR-mittauksia tehdään tiheämmin ja pitkäaikaishoidossa yleensä noin kerran kuukaudessa. Mikäli arvot heittelevät, muu lääkitys tai vointi muuttuu, INR-mittauksia tihennetään.

Suorat antikoagulantit

Suorat antikoagulantit (apiksabaani, dabigatraani, edoksabaani, rivaroksabaani) vaikuttavat estämällä tiettyjä veren hyytymistekijöitä.

Suorien antikoagulanttien vuorokausiannos vaihtelee valmisteittain. Oikean annoksen määrittämiseen vaikuttavat valmisteesta riippuen munuaisten toiminta, verenvuotoriski, potilaan ikä ja paino sekä muut samanaikaisesti käytettävät lääkkeet. Rutiininomaista hoitotasapainon seurantaa ei tarvita, mutta potilaan verenkuvaa sekä munuaisten ja maksan toimintaa on kuitenkin seurattava säännöllisesti.

Vereohennuslääkitys ja verenvuotoriski

Verenohennuslääkitykseen liittyy suurentunut verenvuotoriski. Omaan lääkäriin kannattaa olla välittömästi yhteydessä, mikäli verenohennuslääkityksen aikana esiintyy pitkäaikaista tai runsasta verenvuotoa tai muita verenvuotoon viittaavia merkkejä.

Eteiskorvakkeen sulku

Jos eteisvärinäpotilaalla on suuri verenkiertohäiriön riski ja este pitkäaikaiselle verenohennuslääkitykselle, voidaan myös harkita toimenpidettä, jossa sydämen vasen eteiskorvake suljetaan. Sydämen vasemmassa eteiskorvakkeessa sijaitsee noin 90 % verihyytymistä. Toimenpide tehdään joko katetrin avulla tai kirurgisesti avosydänleikkauksen yhteydessä.

Rytminsiirto

Ensimmäisen oireisen eteisvärinäkohtauksen hoitona sydämen oma rytmi pyritään palauttamaan joko sähköisellä tai lääkkeellisellä rytminsiirrolla.

  • Sähköisessä rytminsiirrossa sydämen rytmi normalisoidaan defibrillaattorilla annettavan sähköiskun avulla nukutuksessa.
  • Lääkkeellisessä rytminsiirrossa sydämen oma rytmi palautetaan rytmihäiriölääkkeillä (amiodaroni, flekainidi, ibutilidi, vernakalantti).

Akuutissa (kesto alle 48 tuntia) eteisvärinässä sähköinen tai lääkkeellinen rytminsiirto voidaan tehdä ilman edeltävää verenohennuslääkitystä vain pienen ja keskisuuren riskin potilailla.

Suuren riskin potilailla aloitetaan joko suora antikoagulantti (apiksabaani, dabigatraani, edoksabaani, rivaroksabaani) tai pienimolekyylinen hepariini (daltepariini, enoksapariini, tintsapariini) ja varfariini ennen rytminsiirtoa. Tällöin verenohennuslääkityksen tulee olla hoitotasolla vähintään kolmen viikon ajan ennen rytminsiirtoa.

Jos eteisvärinän kesto on epäselvä, toimitaan kuten pitkittyneessä (kesto yli 48 tuntia) eteisvärinässä, jolloin rytminsiirto voidaan tehdä, kun verenohennuslääkitys on ollut hoitotasolla vähintään kolme viikkoa.

Rytminsiirron jälkeen verenohennuslääkitystä ei tarvita pienen riskin potilailla. Keskisuuren riskin potilailla verenohennuslääkityksen tarve arvioidaan huomioiden myös potilaan muut riskitekijät, joita ovat tupakointi, veren rasvahäiriö ja munuaisten vajaatoiminta. Tällöin lääkitystä jatketaan vähintään kuukauden ajan tai pysyvästi. Pysyvä verenohennuslääkitys on aiheellinen, jos potilaalla on muita veritulpalle altistavia riskitekijöitä. Suuren riskin potilailla verenohennuslääkitystä jatketaan pysyvästi rytminsiirron jälkeen.

Rytmin ylläpito

Lääkehoito

Eteisvärinällä on taipumus uusiutua tai muuttua vuosien kuluessa pysyväksi. Tämän vuoksi sydämen omaa rytmiä pyritään ylläpitämään lääkehoidolla. Estolääkitys valitaan potilaskohtaisesti huomioiden potilaan muut mahdolliset sydänsairaudet ja niiden lääkitys. Beetasalpaajahoito voidaan yleensä aloittaa perusterveydenhuollossa, mutta rytmihäiriölääkkeet (amiodaroni, dronedaroni, flekainidi, sotaloli) aloitetaan kardiologin tai sisätautien erikoislääkärin ohjauksessa.

Katetriablaatio

Kohtauksittainen eteisvärinä voidaan hoitaa myös katetriablaatiotoimenpiteellä, jos estolääkitys ei tehoa tai aiheuttaa haittavaikutuksia. Tässä paikallispuudutuksessa tehtävässä toimenpiteessä hereillä olevalle potilaalle asennetaan verisuonia pitkin sydämen eteiseen katetri, jolla rytmihäiriön aiheuttavat solut eristetään sähköisesti.

Toimenpiteeseen liittyvien veritulppien aiheuttamien komplikaatioiden välttämiseksi aloitetaan verenohennuslääkitys, jota käytetään vähintään kolme viikkoa ennen toimenpidettä. Toimenpiteen jälkeen verenohennuslääkitystä jatketaan potilaan yksilöllisen veritulppariskipisteytyksen mukaisesti.

Kirurginen hoito

Eteisvärinäkohtauksia voidaan estää myös kirurgisella hoidolla sydämen läppä- tai ohitusleikkauksen yhteydessä.

Sykkeenhallinta

Jos eteisvärinäkohtaukset toistuvat estolääkityksestä huolimatta, rytminsiirrosta joudutaan luopumaan. Tällöin pysyvään eteisvärinärytmiin yritetään tottua sykkeenhallinnan keinoin. Sykkeenhallinnan tarkoituksena on hidastaa sydämen kammioiden lyöntitiheyttä, jotta oireet helpottuvat. Sykettä voidaan tasata lääkehoidolla, joka valitaan yksilöllisesti. Lääkehoitona käytetään beetasalpaajia, kalsiuminestäjiä (diltiatseemi, verapamiili) ja digoksiinia.

Jos lääkkeellinen sykkeenhallinta on riittämätön tai lääkehoitoon liittyy haittoja, voidaan sykkeenhallinta toteuttaa katetritoimenpiteellä. Eteis-kammiosolmukkeen ablaatioksi kutsutussa toimenpiteessä katkaistaan sydämen eteisen ja kammioiden välinen sähköinen johtuminen. Ennen toimenpidettä potilaalle asennetaan pysyvä sydämentahdistin, joka ylläpitää sydämen tasaista sykettä. Toimenpide ei poista kuitenkaan verenohennuslääkityksen tarvetta.

Lähteet:

Eteisvärinä Käypä hoito -suositus, 9.6.2017
Eteisvärinä (flimmeri) ja eteislepatus (flutteri), Lääkärikirja Duodecim, 16.12.2016
Kardiologia, 3. painos, Duodecim, 2016
Kivelä ja Naukkarinen, 2018, Duodecim 134(10): 1061-1065
Mustonen et al., 2018, Duodecim 134(10): 1093-1102