Eteisvärinä ja mieliala

Eteisvärinään, kuten muihinkin sydän- ja verisuonisairauksiin liittyy usein mielialaoireilua. Tulevaisuus saattaa tuntua pelottavalta ja uuden kohtauksen odottelu ahdistavalta. Jos flimmeri on sitä laatua, että tunnet sydämen sykkeen vaihtumisen, voi odottelu käydä liian jännittäväksi. Miten kauan uskaltaa odottaa kohtauksen ohi menemistä itsekseen?

Jos eteisvärinä jää pysyväksi rytmiksi, masennus voi vallata mielen. Mitä enemmän itseään tarkkailee, sitä ahdistavammalta tuntuu. Ahdistuneisuus puolestaan nostaa sykettä ja masennus voimistaa sairauden tunnetta. Mielialahäiriö yhdessä eteisvärinän kanssa huonontaa eteisvärinän ennustetta. Tämähän on noidankehä!

Omahoito-ohjeet voivat ahdistaa

Lääkäri ja hoitajat lohduttavat. Monien pitkäaikaissairauksien kanssa pärjää kyllä, kun muistaa ottaa huomioon muutamia asioita. Suurin osa ohjeista on samoja, mitä kaikille ihmisille annetaan: liiku riittävästi, älä stressaa, syö oikein ja huolehdi riittävästä unensaannista.

Hyviä ohjeita, mutta eivät aina helppoja noudattaa. Jos työssä tai muussa elämässä tapahtuu paljon ja yhtä aikaa, stressi on kehon luonnollinen sopeutumisreaktio vaativaan tilanteeseen. Stressaantuneena ei välttämättä saa unen päästä kiinni, vaikka noudattaisi kaikkia unettomuuden itsehoito-ohjeita. Joskus vieläpä tuntuu, että ohjeet kieltävät kaiken mukavan. Pitääkö kahvistakin luopua? Koko ajanko pitää vahtia tekemisiään?

Syyllisyyskin voi vallata mielen flimmerin iskiessä: onko tämä nyt oma vikani, kun en noudattanut ohjeita? Tällaisten itsesyytösten ottaessa vallan on syytä vetää syvään henkeä ja laittaa stoppi moisille ajatuksille. Kukaan ei voi hallita elämäänsä täydellisesti joka päivä ja joka hetki. Kiellot ja rajoitteet eivät lisää elämänlaatua. Omahoitoon voi onneksi asennoitua toisella tavalla.

Mitä jos ystävystyisit eteisvärinän kanssa?

Eteisvärinä on siitä hyvä kumppani, että sen metkut tunnetaan. Vaikka sydämen rytmi muuttuu, hyytymiä ei muodostu heti. Jollei lääkäri ole muuta ohjeistanut, lääkäriin ei kohtauksen alettua tarvitse lähteä ennen seuraavaa aamua. Sähköinen rytminsiirto voidaan tehdä 48 tunnin kuluessa kohtauksen alusta.

Kohtausta voikin siis ajatella paussin paikaksi. Se on kaveri, joka muistuttaa, että pienemmälläkin kiireellä ehtii. Se viestittää, että nyt on aika tehdä niitä asioita, joista tulet onnelliseksi. Tykkäätkö kävellä luonnossa ihan hissukseen ja kaikkia aisteja käyttäen? Luontoelämys onnistuu myös telkkarin luonto-ohjelmia katsomalla, vaikka siitä tuoksu puuttuukin.Ystävän voi kutsua kylään ja kokeilla nyt niin muodikasta vegeruokaa. Jollei resepti toimi, voitte nauraa yhdessä ja hakea lähikaupasta valmiit falafelit.

Utelias asenne elämään tuo iloa. Onnellisuus on taitolaji. Aivot voi opettaa kiinnittämään huomiota mukaviin asioihin: pieniin onnistumisiin ja tyydytystä tuottaviin juttuihin. Se ei ole perusteetonta positiivista ajattelua. Meille kaikille tapahtuu oikeasti kaiken aikaa jotakin, josta voimme olla kiitollisia.

Hyvä harjoitus, jonka voi ottaa tavaksi on kirjoittaa joka ilta ylös ainakin kolme asiaa, joista on sillä hetkellä kiitollinen. Kiitollisuuden tunne myös ruokkii itse itseään ja kohta sitä huomaa yhä enemmän olevansa tilanteissa, joista voi tuntea kiitollisuutta. Kun opetamme mielemme kiinnittämään näihin hyviin asioihin huomiota, voimme olla onnellisia, vaikka ikäviäkin asioita tapahtuu.