Bayer

Mikä on diabeteksen munuaistauti?

Diabeteksen munuaistauti on sekä tyypin 1 että tyypin 2 diabeteksen liitännäissairaus 

 

Diabeteksen munuaistaudiksi nimitetään diabeteksen aiheuttamaa kroonista munuaissairautta. Taudista käytetään myös nimitystä nefropatia. Sairaus ilmenee virtsaan erittyvänä valkuaisena ja munuaisten toiminnan huononemisena.

 

Diabeteksen munuaistautiin liittyy mm. suurentunut sydän ja verisuonitautien riski. Taudin kulkuun voidaan kuitenkin vaikuttaa kokonaisvaltaisella hoidolla.

 

Useat eri tekijät vaikuttavat diabeteksen munuaistaudin syntyyn

Diabeteksen munuaistaudin syntyyn ja etenemiseen vaikuttavat monet tekijät, kuten suurentunut verensokeripitoisuus, epäedulliset rasva-arvot ja korkea verenpaine. Ne johtavat haitallisiin solutason muutoksiin, kuten kudosten heikentyneeseen insuliinivasteeseen (insuliiniresistenssi), kudosten hapenpuutteeseen (hypoksia) ja lievään tulehdukseen.  


Sairauden puhkeamista vaikea ennustaa

Kroonista munuaistautia esiintyy noin kolmasosalla diabetesta sairastavista potilaista.  Sairauden ilmaantuvuus on tyypin 1 diabeetikoilla suurimmillaan noin 15–20 vuoden kuluttua sairauden alkamisesta. Tyypin 2 diabetesta sairastaville munuaistauti on saattanut kehittyä jo ennen diabetesdiagnoosia.


Sairauden monimuotoisuuden vuoksi on vaikea ennustaa, kuka siihen sairastuu. Keskeinen tavoite onkin oppia ymmärtämään taudin syntymekanismia entistä tarkemmin.

 

Se auttaisi myös uusien hoitomuotojen kehittämisessä. 

 

Diabeteksen liitännäissairaudet hiipivät usein vähitellen

Joskus jopa huomaamatta. Siksi on tärkeää käydä säännöllisesti lääkärin/hoitajan kontrollissa, esittää kysymyksiä ja käydä tarvittavissa tutkimuksissa. Pysymällä askeleen edellä voidaan estää komplikaatioita, jotka pahimmassa tapauksessa voivat johtaa esimerkiksi vakaviin silmä-, munuais- ja sydäntauteihin. Keskustele lääkärisi kanssa aiheesta seuraavalla käynnilläsi. Lataa opas, joka auttaa sinua näissä keskusteluissa.

 

 

 


Lähteet:

Diabeteksen munuaistauti. Käypä hoito -suositus. Duodecim 2020. https://www.kaypahoito.fi/hoi50060, (viitattu 19.7.2022).
Diabeteksen munuaistauti. Käypä hoito -suosituksen potilasversio. Duodecim 2020. https://www.kaypahoito.fi/khp00070, (viitattu 19.7.2022).
Diabeteksen munuaistauti. Terveyskylä, Diabetestalo. https://www.terveyskyla.fi/diabetestalo/diabeteksen-lis%C3%A4sairaudet/diabetes-ja-munuaiset/diabeteksen-munuaistauti, (viitattu 19.7.2022).
Lehtonen S & Groop P-H. Miten diabeettinen munuaistauti syntyy? Lääketieteellinen aikakausikirja Duodecim. 2020;136(20):2231-2238.

 

 

Munuaiset ja tyypin 2 diabetes

Munuaiset ja tyypin 2 diabetes

Lataa lyhyt tietopaketti (pdf) munuaistaudista tyypin 2 diabeteksessa.

Opas ennen seuraavaa laakarissakayntia

Opas ennen seuraavaa lääkärissäkäyntiä

Lataa opas, joka auttaa sinua näissä keskusteluissa

Jaa: